Miksi me marmatamme tai nalkutamme, mistä se johtuu? Onko kyse esimerkiksi vanhemmilta opitusta tavasta vai persoonan ominaisuudesta tai luonteenpiirteestä? Mistä me nalkutamme, mitkä ovat tyypillisimpiä marmattamisen aiheita? Onko marmatuksesta jotain hyötyä tai haittaa? Millä tavoin elämä olisi parempaa, jos ei olisi pakko nalkuttaa aina kaikesta? Mm. näihin kysymyksiin vastasin Kodin Kuvalehden haastattelussa, joka saattaa herättää kysymyksiä vain yhden näkökulman esittävänä artikkelina. Siksipä pääset lukemaan kirjoituksen kokonaisuudessaan nyt tässä.
Nalkuttamisella tai marmattamisella voidaan esimerkiksi tarkoittaa ihmistä, joka hiostaa muita sanallisesti joko eri tai samoista aiheista jatkuvasti jankuttamalla. Nalkuttaminen mielletään negatiiviseksi valittamiseksi ja toisten elämän ja elämisen tapojen jatkuvaksi ohjailuksi tai muuttamisen yrittämiseksi.
Miksi me marmatamme tai nalkutamme?
Oman käsitykseni mukaan kyse on nimenomaan opitusta tavasta ja vastuuttomuudesta. Nalkutus on keino siirtää oma vastuu toiselle ja odottaa itselleen parempaa elämää sen sijaan, että ottaisi itse ohjat käsiinsä. Asiat voivat kyllä olla ihan oikeita ja marmatus sinänsä aiheestakin, mutta jos pyyntöjä ei kuunnella, ei juuri muita vaihtoehtoja jää, kuin itse kääntää uusi lehti elämässään, tavalla tai toisella.
Näkemykseni on, että nalkuttaminen saa alkunsa tyytymättömyydestä. Sitten marmatetaan ja elätellään toiveita esimerkiksi toisten aktiivisemmasta osallistumisesta, mutta monesti vain nalkuttajan asettamilla ehdoilla ja tavoilla. Nalkuttaja haluaa apua, muttei välttämättä kuitenkaan ole tyytyväinen toisten tekemisiin, vaikka toiset joskus siis tekisivätkin jotakin (toisten ihmisten ja ympäristön kontrollointitarve).
Nalkuttaja tuskastuu joko toisen aikatauluun, tekemisen tapaan tai vastaavasti tekemättömyyteen, jolloin marmattaja voi joko heittää hanskat tiskiin (eli ihanteellisessa tapauksessa myöntäisi, että on ongelma, huomaisi tilanteen, aloittaisi keskustelun sekä näkisi oman ja muiden osuuden) tai vastaavasti tuskastuu, nielee vihansa ja tekee asian itse kasvattaen kiukkuaan sisällään – ja jatkaen ensi kerralla samaa kaavaa. Joku päivä tämä tulivuori sitten purkautuu, tavalla tai toisella. Kodin Kuvalehden artikkelissa oli tämä asia ilmaistu toisin.
Mistä sitten nalkutamme?
Asioita on erilaisia, pieniä ja isoja, turhia ja tärkeitä. On marmatusta siivoamisesta, huomioimisista, toiveista ja näiden kuuntelemattomuuksista, ajankäytöstä, syömisistä, juomisista... oikeastaan mistä tahansa maan ja taivaan väliltä. Aihe voi sinällään siis olla mikä tahansa. Riippuen siitä, mitkä asiat ovat meillä tiedostamattomia ja tietoisia kipukohtia, vaikuttavat ne siihen miten näemme suhteemme, elämämme ja arkemme. Näihin aiheisiin marmattaminen usein luontevimmin liitetäänkin. Tiedostaminen on kasassa pitävä voima, koska sen avulla asiat eivät pääse henkilöitymään ja pureutumaan ”nahan alle”.
Onko marmattamisesta jotain hyötyä?
Marmatuksen paras hyöty voi olla oivallus muutoksen mahdollisuudesta ja muutoshalukkuudesta. Parhaimmillaan marmattaja tuskastuu omaan marmatukseensa ja oppii päästämään irti itsensä ulkopuolisista tekijöistä ja ihmisistä, keskittymällä vain ja ainoastaan niihin asioihin, joihin voi itse – aktiivisena toimijana – vaikuttaa.
Pahimmillaan marmatus voi ärsyttää esimerkiksi parisuhteessa kumpaakin osapuolta, mutta erityisesti toista, joka haluaisi vain elellä omalla tavallaan toisesta riippumatonta elämää, ja ehkä hänen tulisikin näin tehdä? Marmattaja saattaa olla lopen uupunut kantamaan kaikkien puolesta vastuuta asioista, joita toiset eivät tunnu ottavan kuuleviin korviinsa. Ehkä parasta olisikin heittää hanskat tiskiin siltä osin ja sanoa: ”Mä en ala”.
Elämä on yhteistä (jos niin on joskus päätetty) ja siihen kuuluu tasapuolinen vastuunkanto niin perheissä kuin suhteissakin. Tällaisessa mallissa jokainen perheenjäsen kantaa oman kortensa kekoon, uuvuttamatta yhtä.
Lapset oppivat mallista ja opettamalla. Aikuiset ymmärtämällä ja kuuntelemalla. Jos kuuntelua ja ymmärrystä ei ole, on vaikeaa saada omaa pointtiaan läpi muulla kuin pakottamalla ymmärrys perille käytännön tasolla ja lopettamalla diktatuurinen vastuunkanto muitten osapuolten puolesta. Diktatuurisen vastuunkantamisen ympäristössä kasvatamme myös vastuuttomia lapsia, jotka aikuistuessaan asettuvat luontevasti samaan asetelmaan kuin vanhempansa tai muut ympärillä olevat aikuiset.
Marmatus toimii vinkkinä, mutta sen oivaltaminen vaatii rohkeutta ja toimintavalmiutta marmattajalta itseltään. Marmatus on helppo tapa olla katsomatta itseään peiliin ja olemaan tarkastelematta omia valintojaan. Marmattaminen on vastuunsiirtoa.
Marmatus loppuu, kun siihen johtaneet syyt poistuvat. Usein ihmiset esimerkiksi siirtyvät kuluttavasta ihmissuhteesta mielestään parempaan suhteeseen, mutta marmattaminen voi silti jatkua – vaan eri asioista. Suhde ja sen dynamiikka ovat eri, joten marmattamisen syytkin voivat vaihtua. Uudessa suhteessa nalkuttaminen on ehkä vähemmän läsnä, mutta uusi suhde ei suurella todennäköisyydellä ole muuttanut marmattajaa miksikään. Kohde vain on muuttunut tai sitten asetelma on kääntynyt ylösalaisin – nalkuttajasta tulikin nalkutuksen kohde.
Etsimme ymmärtäjää itsemme ulkopuolelta. Ehkä siksi lataamme suhteellekin valtavia odotuksia. Se, mitä kipeimmin tarvitsemme on sisäistä ymmärrystä ja oman tunnehistoriamme avaamista. Tätä kautta osaamme hahmottaa, että mitä oikeasti tarvitsemme suhteelta, ihmisiltä ympärillämme tai elämältä yleensä.
Miten marmatuksen saisi hallintaan, vai pitääkö se saada?
Marmatuksen saa hallintaan syventymällä omiin tarpeisiin ja elämänsä haaveisiin. Mistä minä haaveilen? Mitkä ovat tavoitteeni? Autetaanko minua yhteisössäni vai tunnenko olevani yksinäinen omien toivomusteni kanssa? Mitä saan ja mitä en saa? Tuetaanko minua?
Omien vastausten tarkastelu ja kysymyksien esittäminen on polku marmatuksen lähteelle, eli tyytymättömyyteen. Miksi olen tyytymätön ja mihin? Älä tyydy ensimmäisiin saamiisi vastauksiin vaan syvenny aiheeseen soveltaen esimerkiksi seuraavaa esimerkkiä:
MINÄ: Marmatan, olen siis tyytymätön.
KYSYMYS: Tyytymätön mihin?
MINÄ: Suhteeseeni.
KYSYMYS: Mihin siinä?
MINÄ: Ettei minua kuunnella ja aina joudun pyytämään samoja asioita eikä koskaan kuitenkaan tapahdu mitään. Olen turhautunut ja jankutan alati samoista asioista.
KYSYMYS: Oletko ilmaissut nämä puolisollesi?
MINÄ: Olen, mutta mitään ei tapahdu.
KYSYMYS: Miksi haluaisit puolisosi osallistuvan tai tekevän ko. asioita?
MINÄ: Koska silloin meillä olisi enemmän aikaa yhdessä, olisi kiva tulla vaihteeksi puhtaaseen kotiin ja en olisi aina niin väsynyt...
KYSYMYS: Olisiko jokin edellisistä sellainen vaihtoehto, johon voisit itse vaikuttaa jotenkin?
MINÄ: Kuten miten? Siivoamalla itse vai? Niin olen tehnytkin lopulta kiukuspäissäni!
KYSYMYS: Tarkoitan, että jos olet kumppanillesi delegoinut jotakin ja sitten lopulta teet sen itse, ei viesti ole selvä. Haluat asioiden tapahtuvan sinun tahtosi mukaan ja osoitat tyytymättömyyttä ennen kuin työ on tehty? Tai ehkä puolisosi jo osaa odottaa sinun kantavan vastuun loppu kädessä kuitenkin, jolloin hänen ei tarvitsekaan osallistua. Anna työn odottaa ja hoida hommat, jotka ovat omalla vastuullasi. Tee lista, joka on reilu ja tasapuolinen. Jos kyse on kotitöistä, jaa ne eri ihmisille esimerkiksi päiväkohtaisesti. Jos kyse on ajankäytöstä, ei toisen ihmisen ajankäyttöä voi kukaan oikeastaan muuttaa tai pakottaa muuttamaan. Voi vain alkaa tekemään muutoksia omassa elämässään auttaen itsesi ohella myös toista vastuuseen. Tämä helpottaa samalla myös omaa taakkaasi, koska koti, lapset ja eläminen on yhteistä. Harrastukset ja vapaa-aika ovat jokaisen aikuisen omalla vastuulla (elämän realiteetit ja vastuu huomioiden).
Jokaisessa asiassa on aina ratkaisun siemen. Ratkaisu on osattava kaivaa esiin eikä se välttämättä ole välitön vaan muutokseen saattaa kulua aikaa. Kun vastaukset ja kysymykset siirtyvät uhriasetelmasta aktiivisen ratkaisun etsijän suuntaan, on oikea tie avautumassa. Uhriutuminen on yksi marmattajan peruspiirre ja siksi olisikin hyvä tiedostaa mahdollisuudet ja ratkaisut, jotka olisivat käden ulottuvilla, ihan itse ja omin avuin.
Ratkaisujen oivaltaminen vaatii uhriutujalta aivojen uuteen asentoon totuttamista ja voi ensi alkuun tuntua uuvuttavalta, mutta hiljalleen aktiivisuus oman elämänlaadun parantamista kohtaan on luonteva elämisen malli. Ratkaisukeskeisyys taas tuottaa inspiraatioita, innostaa ja johtaa uusiin ulottuvuuksiin ja ideoihin. Näin elämästä muodostuu upea mahdollisuuksien ketju, jossa yhteen hiileen puhaltaminen, arvostus ja huomioiminen ovat oletustila. Marmattajan on uskallettava vaatia loppuun asti eikä jättää vaatimuksiaan ja toiveitaan nalkuttamisen asteelle. Tämä on siirtymistä kohti aktiivista toimintaa ja sellaista elämää, jonka itselleen haluaa. •
Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä
Heräsikö ajatuksia nalkuttamisesta?
