Vertaileminen on heikkoa itsetuntoa. Kun pysähdymme miettimään miksi vertailemme itseämme tai elämäämme muihin, pääsemme aina itsetunnon äärelle ja siellä oleviin säröihin. Kateus voi alkaa pienestä ja jo pienenä, kuten vaillejääminenkin.
Kateellinen mieli näkee joka paikassa aiheen kahdehtimiseen ilman, että tunteelle on välttämättä edes mitään todenperäistä syytäkään. Kadehtiva mieli on oman elämän köyhyyttä, tunnetta vaillejäämisestä – kuitenkin monesti ihan oikeutetusti, mutta kohde vain on väärä. Kadehtiva mieli on kyllä varmasti jäänyt jostakin paitsi, JOSKUS, aikoinaan, ja tiedostamatta purkaa traumaansa nykypäivässä, suhien ahdistustaan kuin muurahaispesässä konsanaan, mieluummin muita syytellen kuin tutustuen omaan kateuden lähteeseensä.
Kateushan on tunne, että jokin omassa elämässä ei miellytä. Kateus tosiaan on epämieluisaa. Monet ovat tiedostamattaankin kateellisia ja viljelevät pahansuopaa ympärilleen. Kateus sinällään on negatiivinen ja sisältäsyövä tunne, mutta ihminen itse voi muuttaa sen voimavarakseen. Ei-kateelliselta ihmiseltä puuttuu epämiellyttävä tunne. Hän tiedostaa ainoastaan kaipuun ja ilon mahdollisuudesta, toiveesta!
Esimerkiksi isommat sisarukset tai serkut voivat alkaa kohtelemaan suvun pienempiä lapsia kaltoin, kun tuntevat itse jääneensä syrjään tai saaneensa vähemmän aikuisten huomiota, läsnäoloa tai hyväksyntää. Pienemmät eivät todennäköisesti saa yhtään sen enempää, vaan joutuvat vain isompia lapsia tarkemmin peräänkatsotuiksi. Jotakin asiaa vaille jäänyt lapsi ei ymmärrä, että itsearvostuksen puute ja vaillejääminen ovat syynä pienemmän mollaamiseen, kiusaamiseen tai jopa mukiloimiseen. Lapsi alkaa vertailemaan itseään pienempiin, joilla näyttäisi olevan sitä, mitä hänellä ei ole tai mistä hän tuntee jääneensä paitsi. Lapsi näkee, että joku muu saa häntä enemmän ja näin saa syyn mollata pienempää. Isomman lapsen silmissä pienempi muuttuu ongelmaksi, joka täytyy pistää ruotuun, ojentaa tai jopa eliminoida, jotta saisi oman osuutensa takaisin.
Lapsi tuntee kateuden usein ihan oikeasta syystä. Asioita on voinut tapahtua epäreilusti vastuuttoman vanhemmuuden vallitessa. Vanhemmuuden puuttuessa lapsilla pätevät pitkälti viidakon lait ja niiden seuraaminen on tuhoontuomittua diktatuuria.
Vanhemmuuden ja selitysten puuttuessa lapsi huitelee tuuliajolla ja noudattaa oppimiaan käyttäytymismalleja aikuisenakin. Ihminen, joka on jäänyt lapsuudessaan jotakin vaille ilman, että olisi työstänyt vaillejäämisen tunteitaan, on myöhemmin kateellinen aikuinen. Ihminen, joka on elänyt suuressa lapsuuden vaillejäämisessä, on kateellinen aikuisenakin esimerkiksi siitä, mitä muilla hänen mielestään on paremmin tai liian hyvin sekä tietenkin epäoikeudenmukaisesti, koska se on hänen (tiedostamaton) lapsuudentraumansa.
Kateellisella ihmisellä on silmälaput, jotka olisi poistettava kaikkien edun nimessä. Kateellisen mielen näkökyky on kaventunut jopa siihen ääripisteeseen, ettei itseään tietenkään nähdä kateellisena, mutta kateellisen kadehtima ihminen sen sijaan on esimerkiksi ärsyttävä onnenonkija. Kateellinen mieli on erittäin kuluttavaa sekä kateelliselle itselleen että ympäristölleen.
Toisten syyttäminen esimerkiksi siitä, että he uskaltavat haaveilla ja toteuttaa rohkeasti omia unelmiaan on ehkäpä kateellisen ihmisen pahin kipupiste. Nähdä nyt sitä, kuinka joku vaikkapa vuosi toisensa jälkeen edistyy elämässään onnellisena siitä, että on kyennyt tarpomaan elämässään omin avuin eteenpäin. Kateellisen mielikuva tällaisesta ihmisestä on erilainen: "Pyrkyri". "Ylionnellinen". "Ärsyttävä tyrkky". Kateellinen mieli haukkuu toisia, vaikka oman ajatuksensa äärelle pysähtyminen olisi SE juttu. "Miksi minä ajattelen toisista tällä tavalla?"
"Miksi?", on hyvä kysymys. Siihen voi alkaa oikeasti ja rehellisesti vastaamaan tai sitten vain olankohautuksella oikeuttaa omat kaventuneen mielensä selitykset toisten kiusaamiselle. Aikuista (kuten lastakin), joka sättii toisia ihmisiä, kutsutaan kiusaajaksi. Usein kiusataan siksi, että taustalla on kateutta ja vaillejäämisen syviä haavaumia. Tällainen on aikuinen, joka on varustettu lapsentasoisilla elämäntaidoilla. Tällainen on aikuinen, joka ei ole kasvanut aikuiseksi vaan on hyväksynyt kateuden itsessään – ei tosin omana mielen ongelmanaan VAAN toisten epäreilusti saamina etuoikeuksina ja elämän yleisenä epäreiluutena. Kateellinen ulkoistaa itsensä vastuullisena ihmisenä ja näkee ulkopuolisten ansaitsevan häntä vähemmän, koska kateellisen mieli on jäänyt vaille ja tullut aina kohdelluksi epäreilusti.
Näin kateellinen ihminen alkaa syyttämään toisia ja elää kuvitelmissaan siitä, miten toisilla elämä on niin helppoa. Joillakin voi oikeasti ollakin, sitä emme kukaan kiellä. Kyseessä usein on kuitenkin tavallisen ihmisen mustamaalaaminen oman pahan olon takia. Mustamaalaaminen kohdistuu usein ihmisiin, jotka rohkenevat yrittää, uskaltaa, tehdä sitkeästi töitä ja lopulta onnistua. Tämä musertaa lisää kateellisen jo kauan sitten musertunutta itsetuntoa ja -arvostusta. Että joku muu kykenee siihen, mihin hän ei ole kyennyt?
Tämä on jäätävä tunne, jonka tasolle tipahtaminen on terveellistä. Herätä omalle ajatustasolleen. Herätä ymmärtämään, että oma kateus voi olla täysin perätöntä, kohtuutonta ja perustua valheisiin. Toisten ajatuksellinen ristiinnaulitseminen siitä, että he elävät elämäänsä tai toteuttavat haaveitaan, on ennen kaikkea kateellisen mielen ongelma. Jos jokainen meistä keskittyisi kaivamaan esiin oman sydämensä ääntä, vapauttamaan egomme luomat esteet ja toteuttamaan itseään sydänäänensä saattelemana, kateutta ei olisi.
Niin kauan kuin syytämme itsemme ulkopuolisia omista ajatuksistamme, fiiliksistämme tai mistä tahansa, niin kauan tunnemme kateuden rinnassamme.
Itsetunnon ollessa vahva, vertailua tai siitä juontuvaa mustasukkaista kateutta ei esiinny. Tällöin on vain onnea elämästä ja sen mahdollisuuksista. Kateus on lamauttavaa ja energialtaan epäterveellistä. Esimerkiksi jos oma kehonkuva on vääristynyt, voi olla vaikeaa suhtautua neutraalisti hyväkroppaisiin naisiin tai miehiin, jos itse tuntee olevansa siltä osin keskeneräinen tai vajavainen. Kun aloittaa itsensä kanssa syvällisen työstämisen, alkaa ymmärtämään omia kipupisteitään. Työstämisen kautta voi huomata, etteivät samat asiat enää tunnukaan samoilta eivätkä saa aikaan samanlaista keskeneräisyyden tai jopa itseinhon tunnetta kuin aiemmin. Asiat lakkaavat häiritsemästä ja niihin alkaa suhtautumaan mielenkiinnolla, avoimesti. Kateus voi näin muuttaa muotoaan ja vaihtua voimavaraksi. Ensiaskel kuitenkin on tiedostaminen, ei tunteelta piilottelu.
Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä
Heräsikö ajatuksia?
