Tunnen usein kiitollisuutta, mutta nykyään erityisesti aamuisin ns. "ilman syytä", vaikka syitä on itse asiassa pilvin pimein. Nautin erityisesti rauhallisesta kodistani ja että olen turvassa. Ymmärrän turvattomuutta ja sitä miten herkästi ihminen jättää arvostamatta asioita, jotka tuntuvat itsestäänselviltä. Lapseni kysyi minulta taannoin, että: "Äiti, voiko ihminen olla aidosti onnellinen, jos ei ole kokenut kauheuksia tai menetyksiä?" Tämä on loistava – suorastaan nerokas – kysymys, johon ei varmaan löydy ihan suoraviivaista vastausta. Ehkä jonkinlainen vastaus kuitenkin. Onnellisuus on kiitollisuutta, eikö? Ainakin iso osa siitä, joten aloitetaan sillä.
Jotta ihminen on aidosti onnellinen, on kiitollisuuden ja tiedostamisen oltava läsnä. Ilman tiedostamista ja asioihin havahtumista ei näe syytä kiitollisuudelle. Jos mieli on liian keskittynyt pelkoon, ongelmiin ja paniikkiin – selviämiseen – on melko selvää, että kiitollisuus aiheena voi nostaa jopa vihaa pintaan: "Että kiitollinenko tässä kaiken keskellä pitäisi vielä olla vai?!". Kiitollisuus on kaivettava esiin. On pyrittävä tiedostamaan asiat, joista voi olla kiitollinen ja jotka kaikesta huolimatta ovat hyvin ja pyrittävä kiittämään niistä, vaikka se aluksi tuntuisikin vastahakoiselta. Kiitollisuuden opettelu. Sitä voi oppia. Voisimme tässä yhteydessä puhua hyvin myös ongelmiinsa rakastumisesta.
Jos pohjalla on paljon menetyksen tunnetta, pettymyksiä ja alakuloa, voivat nämä olla tunnelukkoja, kapseloituneina mielen kätköissä ja niiden avaaminen saattaisi herättää henkiin myös kiitollisuuden. Tätä voisi kuvailla tietynlaisena energiasta toiseen siirtymisenä. Tätä toisaalta halutaan ja toisaalta ei haluta tehdä osittain siksi, että tyytymättömyydessä voi jatkaa passiivisena olijana. Kun taas kiitollisuuteen siirtyminen ja kiitollisuuden oppiminen edellyttää ihmiseltä aktiivisuutta ja oman tilanteensa tiedostamista.
Menetyksestä kiitollisuuteen?
Jos ihminen tietää miltä jonkin asian menettäminen tuntuu, ei se automaattisesti tee tästä onnellista tai kiitollista. Paljon menetyksiä kokenut ihminen voi elää katkeruudessa, vihassa ja epäoikeudenmukaisuudentunteen mukanaan tuomassa turhautuneisuudessa, itsesäälissä ja uhriasetelmassa. Menetys ei siis yksioikoisesti tuo elämään onnellisuutta ja kiitollisuutta.
Eikä ihmisen nähdäkseni ole menetettävä ollakseen kiitollinen, koska kiitollisuuden tunnistaminen voi olla opittua ja opeteltua. Ongelmaksi sanoisin enemmänkin asioiden itsestäänselvyytenä pitämisen. Tämä taas johtuu siitä, ettemme osaa irtautua elämästämme ja nähdä sitä ikään kuin ulkopuolelta. Olemme niin tottuneita elämäämme, ettemme osaa kiittää tai tuntea kiitollisuutta. Kun totumme johonkin niin, että pidämme sitä itsestäänselvyytenä, emme enää huomaa siinä arvoa. Ja vasta kun menetämme tai olemme menettämäisillämme jotakin, ymmärrämme ettemme välttämättä tiedostaneet koko asiaa sen olemassaoloaikana. Ehkä alamme tuntemaan surua ja syyllisyyttä tästä oivalluksesta.
Tiedostaminen voi viedä joko katkeruuteen tai oivallukseen ja avata oivalluksen kautta uusia kiitollisuuden aiheita, ympärillä jo olemassaolevista asioista – tai parhaassa tapauksessa AINA ympärillä olleista asioista! Ja jos kiitollisuus on opittua, voi se olla aitoa tai teennäistä. Aidon kiitollisuuden voiman voi tuntea koko kehossa läpilyövänä, upliftaavana energiana, jonka voima on suunnaton. Teennäinen kiitollisuus on jopa tunnekylmä, tunteeton ja pääosin sanallinen kokemus.
Kiitollisuuden aiheita on monia ja ne ovat kaikille erilaisia. Esimerkiksi, ei ole taattua, että...
- ...on koti.
- ...saa puhdasta vettä – suoraan hanasta.
- ...on terve.
- ...ympärillä on rakkaita ihmisiä.
- ...voi käydä turvallisesti nukkumaan.
- ...ihmiset ympärillä ovat vilpittömiä.
- ...kukaan ei satuta tai nöyryytä.
- ...ei tarkoittaa ei.
- ...saa tehdä asioita, joihin on mielenkiintoa tai osaamista.
Ei ole taattua, että osaa kiittää asioista, jotka ymmärtää olevan hyvin, sillä ihminen tottuu pian uuteen järjestelyyn ja unohtaa vanhan etsien parempaa. Mikään ei ole taattua tässä elämässä tilanteiden muuttuessa jopa silmänräpäyksessä. Ensin on ja sitten ei ole. Ja sitten kun ei enää ole, huudetaan menetyksen perään, jolle ei välttämättä edes osattu antaa arvoa. Tai sen arvo jossakin vaiheessa unohdettiin.
Menetys voi johtaa tiedostamiseen, kuin unesta heräämiseen siitä, miten paljon elelikään ymmärtämättä asioitten arvoa. Miten saattoi olla tajuamatta menetyksensä merkitystä silloin? Miksei ymmärtänyt sen olemassaoloa jok'ikinen aamu jo herätessään? Nämä "miksen koskaan"-tunteet ovat menetyksen taustalla ja syyllisyyttä kiittämättömyydestä. Jos jotakin menettää, jotakin, jolle on näyttänyt arvostuksensa ja tuntenut arvostuksen itsessään, ei menetys välttämättä tunnu samalta. Se on erilaista.
Kiitollisuudessa eläminen
Kesämyrskyssä puu kaatui autoni päälle eräissä hääjuhlissa, joissa sain kunnian olla vieraana. Omalla autolla ajaminen ei ole koskaan tämän hetken elämässäni ollut itsestäänselvyys. Ja nyt, kun tilanne näytti tiettävästi melko huonolta, oivalsin, että olen aina tiedostanut voivani menettää lähes kaiken silmänräpäyksessä ja siksi tilanne ei tuottanut kauhua, pelkoa tai paniikkia – kaikkea sitä, mitä se aiemmin olisi voinut tehdä.
Ymmärsin, ettei tapahtuma tuntunut menetykseltä vaan vahvisti sitä, että olen elänyt kiitollisuudessa autoon hypätessäni. Ei ole itsestäänselvää ne asiat, jotka ovat elämässä mahdollisia ja hyvin. Auto on pelkkää materiaa, mutta toimii tässä tapauksessa yhtenä hyvänä esimerkkinä. Auto saa minut paikasta toiseen suhteellisen nopeasti, on kyse sitten mistä tahansa autosta: bussimatkoista olen vähintään yhtä kiitollinen! Pääsy paikasta toiseen jo sinällään on aihe, jota voi hetken ihmetellä. Eikä niin, että se nyt vain on. Itsestäänselvyys.
Muutakin ihmeteltävää löytyy pilvin pimein. Esimerkiksi oma terveys. Olisi ollut niin monta tilaisuutta terveytensä menettämiseen sekä omien valintojen että muitten tekemisten johdosta, että saan todella olla kiitollinen terveyteni puolesta. Terveyden vaaliminen alkaa usein vasta, kun illuusioon sen loppumattomuudesta tulee särö.
Elämässämme olen monen kohdalla huomannut valtavan listan asioita, jotka ovat hyvin. Mutta jos näitä ei koskaan pysähdy miettimään, voi tärkeäkin asia menettää merkityksensä, elämää vaillejäämisestä käsin elämällä. Se, minkä olen oman Sielukirjoittamisen matkaltani oppinut on, että jokainen historia – jopa ne pahimmatkin – voivat sisältää kiitollisuuden aiheita. Kiitollisuus syntyy oivalluksista. Ja jos elämässä ei ole kiitollisuutta, ei todennäköisesti oivalluksiakaan omasta elämästä ja sen matkasta kokonaisuutena ole ollut havaittavissa.
Oivalla, tunne ja ole kiitollinen
Kiitollisuus syntyy oivalluksista. Se syntyy oman elämän tarkastelusta ja oivaltamisista, erilaisista, joskus isoista ja toisinaan pienistä. Miten voisit auttaa itseäsi tuntemaan kiitollisuutta asioista, jotka ovat hyvin tai jopa itsestäänselviä? Menetä ne ja tunnet kaipauksen. Oivalla asioiden merkitys ja kiitä niistä. Menetyksen ei tarvitse olla konkreettinen vaan mielessäsi tapahtuva muistutus. Mieti miltä asian menettäminen tuntuu ja kaivaudu tunteeseen perusteellisesti, kunnes saat häivähdyksen. Ja kun saat, kiitä siitä, mistä voit kiittää. Kiitollisuus on valtava voimavara, voima, jota tunnumme käyttävän ja muistavan aivan liian vähän.
Hyppää mukaan aktivoimaan omat voimavarasi Suelukirjoittamisen verkkokurssilla >
Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä
Heräsikö ajatuksia?
